Sisäilmaongelmat ja kuinka ne ratkaistaan

Sisäilmaongelmat ja kuinka ne ratkaistaan

Sisäilma on ennen kaikkea käyttäjän kokemus rakennuksen tuottamista olosuhteista – kun sisäilma on kunnossa, sitä ei pitäisi huomata. Sisäilmaan ja siitä syntyviin ongelmiin vaikuttavat monet tekijät, kuten olosuhteet eli ilmanvaihto, lämmitys ja painesuhteet. Lisäksi esimerkiksi talotekniikalla, rakenteilla ja niiden terveellisyydellä sekä rakennuksessa käytetyillä materiaaleilla on iso rooli sisäilmakokonaisuudessa.

Sisäilmaongelmat ovat paljon muutakin kuin hometta rakenteissa

Yhdistävänä tekijänä edellä mainituille on sekä mitatun että koetun sisäilmatiedon puute. Hajallaan oleva tai jopa puutteellinen tieto vaikuttaa käyttäjäkokemukseen eivätkä kiinteistönomistajatkaan välttämättä osaa yhdistellä näistä palasista loogista kokonaisuutta, josta ongelmakohdat havaitsisi vaivattomasti. Ongelmat sisäilmassa ovat paljon muutakin kuin esimerkiksi hometta, ja jopa 90 prosenttia ongelmista johtuu yksinään olosuhteista.

Sisäilman laadun selvitystyö hukkaa useimmiten resursseja

Tavallisesti sisäilmaan liittyvät toimenpiteet ovat reaktiivisia – pyritään sammuttamaan jo syttynyt tulipalo. Kiinteistön käyttäjien palautteeseen reagoidaan, josta alkaa selvitystyö. Siinä tapauksessa otetaan selvää, mikä kiinteistössä mättää. Sisäilmaa tutkitaan ja mitataan useitakin kertoja, jonka jälkeen jäljitetään ongelman alkuperä. Kun se on paikannettu, asiasta raportoidaan ja suoritetaan tarvittavat toimenpiteet. Sen jälkeen jännittyneenä odotellaan, ovatko toimenpiteet purreet ja tuleeko käyttäjiltä tyytymätöntä palautetta. Mikäli ongelmat jatkuvat, aikaa ja energiaa vievä prosessi alkaa jälleen kerran uudelleen, mikä on vaivalloista ja kallista.

Freesi apuun ennaltaehkäisevässä sisäilmatyössä

Freesi-sisäilmapalvelu tarjoaa mitattuun tietoon perustuvan ja johdetun prosessin, jossa korostetaan ennakoivan työn tärkeyttä. Jos rakenteissa on selvä kosteusvaurio, täytyy se toki yhä avata ja tutkia, mutta Freesin avulla pääsee pureutumaan helpommin olosuhteisiin ja niiden parantamiseen. Lisäksi varmistetaan niin ikään myös korjaustoimenpiteiden onnistuminen.

On ensiarvoisen tärkeää ylläpitää luottamusta kiinteistön käyttäjiin viestimällä mahdollisimman avoimesti ja reaaliaikaisesti kiinteistön sisäilman laadusta. Kun kahvipöytäkeskustelua käydään asian tiimoilta, voi se istuttaa aiemmin sisäilmaan tyytyväisen käyttäjän mieleen ajatuksen siitä, että jotain saattaakin olla vialla. Erityisesti sisäilmakartoitusten jälkeen on hyvä käydä tulokset läpi ja viestiä korjaustoimenpiteiden onnistumisesta luotettavasti.

Tiedolla johtamisella voi merkittävästi parantaa sisäilmaa mitatulla faktatiedolla, järjestelmällisella tavalla johtaa ja säännöllisellä, ennakoivalla työtä. Palvelulla pyritään nimenomaan ennaltaehkäisemään sisäilman ongelmia, ja tukahduttamaan mahdollisia tulipalon alkuja.

Kiinnostuitko Freesistä? Täytä yhteydenottopyyntö tai varaa suoraan aika myyjältämme. Täältä löydät lisätietoa palveluistamme: www.iisy.fi/palvelut

5 + 5 vinkkiä kiinteistösi sisäilman laadun parantamiseksi

5 + 5 vinkkiä kiinteistösi sisäilman laadun parantamiseksi

Sisäilman laatu vaikuttaa meihin niin terveydellisesti kuin taloudellisestikin. Hyvä sisäilma saa meidän työskentelemään tehokkaammin ja voimaan paremmin.

Kiinteistöjen sisäilman laatuun voi vaikuttaa merkittävästi jo pienilläkin teoilla, kuten huolehtimalla siisteydestä ja ilmanvaihdosta. Jotkut tilanteet vaativat kuitenkin kunnon ryhtiliikkeen kiinteistön ylläpitoon. Huonon sisäilman ei tarvitse olla pysyvä piirre, johon täytyy tyytyä, vaan tekemällä oikeita toimenpiteitä voi saada aikaan suuren muutoksen.

Sisäilman laatu vaikuttaa merkittävästi ihmisten terveyteen, sillä ihmiset viettävät keskimäärin 90 % ajastaan sisätiloissa. Huono sisäilma voi aiheuttaa väsymystä, huonovointisuutta ja päänsärkyä, mutta monet huomaavat sen esimerkiksi tuntuvan kuivalta tai tunkkaiselta.

Yksi tärkeimmistä sisäilman laatuun vaikuttavista tekijöistä on ilmanvaihto. Sillä puhdistetaan sisään tulevaa ilmaa epäpuhtauksista ja johdetaan hiilidioksidipitoista ilmaa ulos. Myös liian korkea lämpötila voi pidemmän päälle aiheuttaa terveysriskejä, kuten iho-oireita tai limakalvojen ärsytystä.

Mitä jokainen voi tehdä parantaakseen sisäilman laatua?

  1. Älä peitä pattereita. Patteri tulkitsee ilman olevan lämpimämpää kuin se tosiasiassa on, eikä näin ollen luovuta lämpöä niin paljoin kuin tarvitsisi.
  2. Laske lämpötilaa. Useimmat meistä viihtyvät lämpimässä sisäilmassa, mutta se lisää tilan tunkkaisuuden tuntua.
  3. Tuuleta tarvittaessa. Hetkellinen ikkunatuuletus ristivedolla tuo happea tilaan. Pidä ikkunat kuitenkin muina aikoina kiinni, jotta ilmanvaihto toimii suunnitellusti.
  4. Varmista riittävä siivous ja siisteys. Pidä pinnat vapaana paperipinoista ja tavaroista, jotta tehokas siivous on mahdollista.
  5. Turhien hajusteiden käyttö pois sisätiloissa. Varmistetaan kanssakäyttäjille mukavammat ja tervellisemmät sisäilmaolosuhteet eikä levitetä turhaan hajusteita sisällä.

Vinkit kiinteistönomistajalle:

  1. Huolehdi, että tilaa käytetään suunnitellusti. Tila ei voi toimia parhaalla mahdollisella tavalla, mikäli sitä ei käytetä kuten on tarkoitettu.
  2. Säädä kiinteistön ylläpito käyttöasteen mukaiseksi. Jos esimerkiksi hiilidioksiditasot pääsevät nousemaan käytön aikana liikaa, voi se väsyttää ja aiheuttaa huonovointisuutta käyttäjissä.
  3. Viesti sisäilman laadusta aktiivisesti eteenpäin. Kasvata luottamusta kiinteistösi käyttäjien kanssa ja edesauta ongelmien ratkaisua.
  4. Ennaltaehkäise sisäilmaongelmia. Ennakoiva ylläpito säästää jopa 30 % viivästyneeseen korjaamiseen verrattuna.
  5. Harkitse jatkuvaa sisäilman seuraamista. Näet reaaliaikaisesti, kuinka kiinteistökantasi sisäilma kehittyy. Alkavat ongelmat voidaan korjata ennen kuin ne pääsevät aiheuttamaan vahinkoa.

Me Freesillä tarjoamme ratkaisun, joka auttaa sinua tässä kaikessa. Sisäilmajohtamisen työkaluilla ehkäiset sisäilmaongelmia, optimoit olosuhteita, parannat energiatehokkuutta ja otat sisäilmaviestinnän haltuun. Lisää Freesi-sisäilmapalvelusta täältä ja sisäilmaviestintä- ja palautejärjestelmä Feeliksestä täältä.

Sitowisen ja Freesin yhteishanke kiinteistöjen hallinnan optimoimiseksi

Sitowisen ja Freesin yhteishanke kiinteistöjen hallinnan optimoimiseksi

Sitowise on 1 700 hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa asiakkailleen rakennetun ympäristön suunnittelu-, asiantuntija- ja digitaalisia palveluita ja se toimii Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Lisäksi se on Suomen suurimpia rakennetun ympäristön suunnittelu- ja konsultointiyrityksiä.

Sitowisen Marko Tulamo on koulutukseltaan LVI-tekniikan diplomi-insinööri, joka johtaa tällä hetkellä Sitowisen LVI-suunnitteluosastoa ja on työskennellyt Sitowisella kuuden vuoden ajan. Hänen oma projektitoimintansa liittyy rakennusten energiansuunnitteluun ja LVIA-toiminnan varmistamispalveluihin. Tavallisesti hanketyypit liittyvät kolmannen osapuolen tarkastustehtäviin tai ovat suunnitelmia toteutuksineen ja prosessien toiminnan varmennusta.

Yhteinen saneeraushankekokonaisuus sisältää noin kymmenen toimitilakiinteistöä ja palvelurakennusta, jotka on rakennettu vuosina 1960-2000 ja joiden koko vaihtelee 3000-10000 neliömetrin välillä. LVIA-ratkaisut vaihtelevat kiinteistöissä, mutta myös tekniset järjestelmät ovat eri vuosikymmeniltä ja toimivat näin ollen eri tasoisina. Osasta kohteita löytyy esimerkiksi järjestelmät ilman käsittelyä ja jäähdytystä varten. Hyvällä automaatiosuunnittelulla mahdollistetaan rakennuksen energiatehokkuus ja uusien järjestelmien käyttöönotto tulevaisuudessa.

Tavoitteena yhtenäinen toimintamalli kiinteistöhallintaan

Hankkeen tavoitteena on saada koko kiinteistökannan talotekniset järjestelmät toimimaan kuten on suunniteltu sekä optimoida energiatehokkuutta sisäilman laatua vaarantamatta. Aiemmin vastaavia hankkeita on tehty hajautetusti paikallisten loggeri-datojen perusteella, ja paikoin myös automaation puolelta saatavia tietoja on pystytty hyödyntämään, mutta kokonaisvaltaista ratkaisua tiedon hyödyntämiseen ei ole kehitetty.

Yhdessä muodostettu toimintamalli muodostaa systemaattisen tavan optimoida koko kiinteistökanta kerralla. Freesi toimittaa analytiikkaan ja mittausteknologiaan liittyvän kokonaisuuden, jota käytetään yhdessä Sitowisen asiantuntijapalveluiden kanssa.

Järjestelmällinen ja tehokas kokonaisuus asiakkaalle

Lopputuloksena asiakas saa yhden hallitun kokonaisuuden, jonka avulla aikataulun hallinta helpottuu systemaattisen toimintatavan ansiosta. Rakennusten teknisten järjestelmien toiminnasta voidaan tehdä analyysiä välittömästi, kun mittausteknologia on asennettu. Lisäksi hankekokonaisuuden läpimenoaika on merkittävästi lyhyempi tällaisella toimintamallilla. Perinteisesti läpimenoaika on noin vuoden verran, mutta tämä kokonaisuus lyhentää sen jopa neljään kuukauteen. 

Datan luettavuutta ja ymmärrettävyyttä lisää se, että kiinteistöistä ja kiinteistökannoista on valmiit raportointinäkymät, joiden avulla myös asiakas pääsee dataan heti kiinni. Tiedämme välittömästi, että mittalaitekanta tuottaa luotettavat tiedot kohteesta, jotta asiantuntijat pääsevät suoraan keskittymään omaan työhönsä resursseja hukkaamatta. 


IISY – sisäilmaan erikoistunut digitaalinen asiantuntijatalo – auttaa kiinteistönomistajia johtamaan sisäilman laadun kehitystä laajoissa rakennuskannoissa digitaalisella Freesi-sisäilmapalvelullaan.  Ainutlaatuinen tapa yhdistää digitaaliset prosessit, tekoäly ja tekniset asiantuntijapalvelut luovat skaalautuvan ratkaisun, joka tuottaa hyviä tuloksia välittömästi. Avaimet käteen -palvelu on käytössä yli 80 julkisella ja yksityisellä kiinteistöalan suurasiakkaalla. Palvelun piirissä on yli 700 000 neliömetriä kaupallisia kiinteistöjä ja toimistoja, koulu- ja päiväkotirakennuksia, sairaaloita ja hoivakoteja sekä suuria asuinrakennuksia.